KWUM
KWUM tarkoittaa koreaksi unelmaa – Fiskarsissa se tarkoittaa Karin Widnäsin museota. Ajatus keramiikkamuseosta kypsyi pitkään. Kun rakentaminen vihdoin alkoi, valmistui yli 300-neliöinen rakennus parissa vuodessa. Museossa yhdistyvät puu ja keramiikka. Se on oiva esimerkki keramiikan käyttämisestä rakennuksissa. Arkkitehti Tuomo Siitonen on piirtänyt myös viereisen Studio Widnäsin, jossa yhdistyvät taiteilijan koti, työtilat ja galleria.
Karin Widnäsin inspiraation lähteenä ovat olleet: hänen opettajansa, suomalaisen keramiikkataiteen uranuurtaja Kyllikki Salmenhaara; lukuisat matkat keramiikan perinteistä tunnettuun Koreaan; sekä Fiskarsissa toimiva vireä taidekäsityöläisten yhteisö. Karin haluaa puolustaa keramiikkataiteen asemaa Suomessa ja siirtää eteenpäin sukupolvien aikana kehittynyttä ymmärrystä materiaaleista ja tekniikoista, jotka ovat jäämässä liian vähälle huomiolle keramiikkataiteen opetuksessa.
Suurelta osin Karin Widnäsin omista kokoelmista koostuvan pysyvän näyttelyn lisäksi museon vaihtuvissa näyttelyissä nähdään sekä kotimaisten että ulkomaisten keramiikkataiteilijoiden teoksia.